Yleisö puhuu
Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa ilmestynyt yleisöosastokirjoitus 27.5.2006:
Tomaatit piristävät
Kiitokset Tomaatteja!Tomaatteja- esiintyjille ja puuhaihmisille!
Olipa taas harvinaisen virkistävä ja ajatuksia herättävä viikonloppu.
Homma on kypsynyt ja tuotteet maukastuneet vuosi vuodelta.
Stand Up-komiikka on omintakeinen, joskin pitkäperinteinen,
taiteenlaji. Se on sukua antiikin ilveilijöille ja eri aikakausien
tori- ja markkinaesityksille - Väärän kuninkaan päivät. Veikkaisimpa
että joku esihistoriankin luolahenkilö joskus nousi istumakiveltään ja
pisti heimon ällistykseksi haisemaan malliin Kärpässieniä!Kärpässieniä!.
Ständärit kerää omannäköisensä yleisön. Katsojiksi uskaltautuu
sellaisiakin, joille Pyhän Suuren Teatteritaiteen kynnys on ehkä liian
korkea. Kuitenkin seisontakomiikka kertoo myös samoista
yleisinhimillisistä asioista kuin teatterikin.
Usein standuppia syytetään mauttomuuksista ja alapäähuumorin sekä
rivoussanain viljelystä. Moistakin lavalla kyllä kajahtelee, mutta
genitaalien välitse taitaa pilkottaa se todellinen syy kyseisen
komiikan torjumiseen: stand up on yhteiskuntakriittistä
vastavirt(s)akulttuuria. Kapinalauluiha sie hitto laulat!
Ständärit pyyhkäisevät armottomalla sanatulvalla
nyky-yhteiskunnallemme ominaisen pintakuohan ja aivopurkkaisen
paskanjauhannan tieltään ja paljastaa pohjalla muhivat ongelmat ja
arjen paineet. He toimivat kuin lääkärit. Paise on puhkaistava, jotta
tervehtyminen voi alkaa.
Itseäni viehätti vanhana (ei entisenä) u-miehenä nuoren Harri
Lagströmin aggressiivisen älykäs maailma-analyysi. Nykypäivän
keisareillakaan ei ole monesti vaatteita päällään. Kaiken maailma
anttituiskut näyttävät munasillaan...- no tiedättehän tämän kylmän
pohjolan sivuvaikutukset.
Kaupungin kulttuuripäättäjät ja sensorit, valvokaa! Älkää päästäkö
tätä hienoa ja ainutlaatuista festaria näivettymään tai vaihtamaan
kotipaikkaa. Yritykset ja työyhteisöt, sponsoroikaa vaikka
henkilöstölipuin tapahtumaa. Kyllä ne palkolliset sitten taas
maanantaina uusin voimin ponkevat tulosvastuutaan tekemään. "
Antti Vuojola, ugrilainen u-äijä