Keilauksen kisa

Jo kuudes Rock'n Roll Bowling Tournament järjestettiin Helsingin Kalliossa su 19.4.

Itse osallistuin Keilakimmot-joukkueessa kisaan jo neljättä kertaa. Aikaisemmin Kimmot on saanut hopeaa, pronssia ja yhdennettätoista sijaa.

Tällä kertaa lähdimme ihan vain urheilumielellä kisaan, osallistumisen takia, sillä minulla on käsi murtumisen jälkeen siinä kunnossa, ettei sillä voi oikein otsa kurtussa vielä keilata.Paras sarjani oli 193, mutta kaksi muuta hieman yli sadan vain.

Heitin hyvin kevyellä hallin pallolla ja vieläpä rannetuella. Jänskää oli se, että heitin kohtalaisen hyvin, enkä siten vaikkuttanut muun joukkueen tasalaatuiseen ja hyvään pistekuntoon. Niinpä pääsimme lähes huipputuloksella jatkoon alkuerästä.

Välierävaiheessa paineita kasaantui jo hieman, ja karsiuduimme niukasti mitalipeleistä.

Keilakimmot oli siis viides. Olen tyytyväinen ja odotan innolla, että pääsen treenaamaan ja kirkastamaan sijaa seuraavassa kisassa syksyllä. Palkinnoksi saimme amerikkalaiset keilapaidat kokoa LARGE.

Ja kuten arvata saattaa, sikäläinen L-koko on sitä luokkaa että yhteen paitaan mahtuu Teemun koko kitukasvuinen veljessarja sisään, sisko rintataskuun.
Loppuun leuhotus. Yhden sarjan ennätys on 267, Nintendo Wiillä se on 275. Kolmen sarjan keskiarvoennätys on 191 ja risat. Kosahdusbarometri voi olla mitä vain, kevät pistää niidenkin päät sekaisin, jotka veivaavat isoista vivuista.

Powered by Etomite CMS.