Minä lopetan!

Nyt loppuu kolumnain kirjoitteleminen Keskisuomalaiseen! SYY: pitää vähentää töitä, jotka nakertavat takaraivossa koko ajan, ja lisäksi deadline on maanantaina, helvetti aina. Tässä toiseksi viimeinen teos, bitte!

Kirjasyksyn kiinnostava esikoisteos

Tämä kolumni kannattaa lukea huolella ja tunteella, sillä tämä on toiseksi viimeiseni tässä lehdessä. Viimeisessä tekstissä aion summata kaiken, mitä en ole uskaltanut tai osannut sanoa ääneen. Jätän näppäilytestamenttini keskisuomalaiselle lukijakunnalle, sammutan koneeni ja sytytän mielipidemetsäpalon.

Synnyttikö tuo uhoaminen odotuksia? Jos niin kävi, hyvä, sillä se oli markkinoinnin harjoittelua siltä varalta, että joskus tekisin kirjan. Oli se myös totta siltä osin, että kirjoittelu loppuu.

Jos kirjoittaisin kirjan, millainen se olisi aikana, jolloin mitäänkenellekäänsanomattomat julkkikset julkaisevat kavereiden kirjoittamia muisteloita tai näinteetjotainturhaaparemmin-oppaita, jotka näkyvät julkisuudessa mutta eivät myyntiluvuissa.

Millaisen läpyskän tekisin suhteessa siihen, että hyviä tietokirjoja ja maailmanluokan kaunokirjallista tekstiä julkaistaan Suomessa laajemmalla ja monipuolisemmalla kustantamorintamalla kuin koskaan.

Henkilökohtaisia paljastuksia, kipeitä ja kepeitä tunteita sekä keittiöpsykologialla maustettuja tarinoita, joissa on oikeaoppinen draaman kaari? Suurta myyntiä tavoitteleva tuote vai pelkkään laatuun ja uskottavuuteen tähtäävä pieni ja pippurinen pala kulttuurihistoriaa?

Tähtäisin siihen, etten olisi ennustettava. En haluaisi tehdä mitään soopaa, mikä raiskaisi hienon välineen eli lähes kaikkivoipaisen kirjan käsitteen ja sen lumovoiman.

Hyviä romaaneja, novelleja ja runoja julkaistaan tarpeeksi, joten yrittäisin keksiä uudenlaisen kiinnostavan muodon kirjalleni. Kaikki on kuitenkin jo keksitty. Hauskuus olisi lyömätön keino erottua.

Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat ja muut teokset ovat hauskoja ja myyvät kuin häkä, mutta eiväthän ne voi olla oikeaa kirjallisuutta, koska niitä lukevat erityisesti nuoret miehet eli ne, jotka eivät muuten lue?

Niitä luetaan, koska luullaan, että sellaisia kirjoja väsäävät ovat ihan tavallisia ihmisiä, joiden toimista on kulttuuripiirien kermaperseily höylätty pois. Se, joka kirjoittaa laajalti luetun kirjan, ei voi kuitenkaan ihan peruspertti olla. Juopottelu on kiinnostavaa ja siihen on helppo samaistua.

Olisi haastavaa kirjoittaa esimerkiksi koomikon hommastani niin, että siihen voisivat samaistua muutkin kuin kaikki noin neljätoista kollegaani. Muistelmiin on melkein jokainen meistä liian nuori.

Jos tekisin kirjan, haluaisin tehdä siitä sellaisen, jonka ikäiseni nainen voisi ostaa kirjan ja ruusun päivänä miehelleen siinä uskossa, että tämä ihan oikeasti tulee jollain tavalla lukemaan sen.

Olisi myös kiva saada taloudellista hyvitystä ja ilmiselvää arvostusta vaikeasta työstä. Pitäisi siis myös hoonata kansi myyvän näköiseksi ja lehdistötiedotteeseen tulisi keksiä koukuttavia valheita siitä, että nyt ollaan tekemässä jotain kiinnostavampaa kuin Marita Taavitsaisen tämänhetkinen kyky ottaa vastaan rakkautta.